Mitä luisteluvarusteita tarvitaan ensimmäiselle jäätunnille?

Ensimmäiselle jäätunnille tarvitaan luistimet, kypärän sekä sopivat vaatteet. Luistimien pitää istua tukevasti jalassa, kypärän tehtävä on ehkäistä kaatumisesta aiheutuvia vammoja, ja vaatteiden on oltava liikettä sallivat mutta lämpimät. Alla käymme läpi jokaisen varusteryhmän tarkemmin, jotta ensimmäinen jäällä olo sujuu turvallisesti ja mukavasti.

Millaiset luistimet sopivat aloittelijalle?

Aloittelijalle sopivat parhaiten jäykkävartiset luistimet, jotka tukevat nilkkaa kunnolla. Luistelukouluun voi osallistua sekä taitoluistimilla, jääkiekkoluistimilla että harjoitusluistimilla. Kenkiin kiinnitettäviä teriä emme suosittele. Luistimien tulee olla oikean kokoiset, sillä ylisuuret luistimet heikentävät tasapainoa ja vaikeuttavat oppimista merkittävästi.

Taitoluistimet ovat hyvä valinta lapsille, jotka aloittavat luisteluharrastuksen, sillä niiden korkea varsi antaa nilkalle tukea ja auttaa pitämään tasapainon. Edullisemmat muoviset ”säädettävät” luistimet saattavat tuntua houkuttelevilta, mutta niiden tuki on usein riittämätön ja terä kankea, joten taitojen edetessä luistin voi alkaa rajoittamaan harjoittelua. Kannattaa panostaa kunnon luistimiin jo alusta alkaen. Laadukkaat luistimet kestävät useamman käyttäjän, joten luistinten ostaminen käytettynä on oikein hyvä vaihtoehto. Jos mietit, millaiset luistimet lapselle kannattaa hankkia, löydät siitä lisätietoa erillisestä oppaastamme.

Mitä suojavarusteita tarvitaan ensimmäisellä jäällä?

Ensimmäisellä jäätunnilla tarvitaan kypärä. Kypärä voi olla luistelun, pyöräilyn tai lasketteluun tarkoitettu, kunhan se istuu hyvin päähän, on säädetty sopivaksi sekä suojaa päätä erityisesti takaa. Luistelukoulussa, ja luisteluharrastuksessa muutoinkin, kaatuminen on tärkeä osa harjoittelua. Kun taidot kehittyvät, myös kaatumistekniikka kehittyy. Kokeneemmalle luistelun harrastajalle turvapanta on hyvä, hieman kevyempi suoja päälle, mutta on tärkeää muistaa että kypärää turvapanta ei korvaa.

Halutessa on mahdollista käyttää myös polvi- tai rannesuojia, mutta pienillä lapsilla nämä eivät käytännössä ole tarpeen. Jos luisteluharrastuksen aloittaa aikuisena, polvi-, ranne- ja/tai kyynärsuojat voivat olla hyvä lisäturva, siinä vaiheessa kun jäällä liikkumista vasta harjoitellaan. Myös aikuisille aloittelijoille suosittelemme kypärän käyttöä.

Miten luistimen pitää istua jalassa oikein?

Luistimen pitää istua jalassa tiiviisti mutta ei kivuliaasti. Varpaiden pitää mahtua liikkumaan hieman, mutta kantapään ei saa antaa nousta luistimesta. Oikein istuva luistin tukee nilkkaa ilman, että se puristaa tai hankaa. Liian iso luistin on aloittelijalle suurin yksittäinen virhe.

Yleinen virhe on ostaa luistimet ”kasvuvaraa” ajatellen. Ylisuuressa luistimessa lapsi ei saa kunnollista tukea eikä opi oikeaa luistelutekniikkaa. Luistimia ei myöskään pidä pukea jalkaan ilman sukkia, mutta sukkien tulee olla ohuet ja tiiviit, ei paksut villasukat. Paksut sukat voivat tuntua mukavammilta, mutta ne vähentävät tuntumaa ja tukea. Ennen ostoa kannattaa sovittaa luistimet aina jalkaan, jolloin voi varmistua, että ne istuvat hyvin ja ovat riittävän tukevat, jotta kävely maalla onnistuu sujuvasti.

Mitä vaatteita kannattaa pukea luisteluun?

Luisteluun kannattaa pukea kerrosvaatetus: ohut hengittävä aluskerros, lämmin välikerros ja uloin kosteutta kestävä kerros. Vaatteiden on sallittava vapaa liike kyykistymiseen ja käsien nostamiseen. Farkut ja muut jäykät kankaat eivät sovi jäälle.

Hyvät luisteluvaatteet ovat joustavat ja nopeasti kuivuvat, sillä kaatumisessa vaatteet kastuvat jäästä. Fleece- tai softshell-housut tai joustavat urheiluhousut toimivat hyvin. Käsineet ovat lähes välttämättömät, koska kädet osuvat jäähän kaatumisen yhteydessä ja kylmä jää on epämiellyttävä ilman suojaa. Otsapanta tai ohut pipo pitää korvat lämpiminä, vaikka kypärä olisikin päässä. Vältä liian paksuja vaatteita, jotka rajoittavat liikettä tai aiheuttavat ylikuumenemista aktiivisen luistelun aikana.

Tarvitseeko luistimia teroittaa ennen ensimmäistä kertaa?

Kyllä, uudetkin luistimet on syytä teroittaa ennen ensimmäistä jäätuntia. Uusissa luistimissa on usein tehtaan teroitus, joka ei välttämättä ole optimaalinen jäällä luisteluun. Teroitettu luistin pitää jäässä paremmin kiinni ja tekee liikkumisesta turvallisempaa ja helpompaa aloittelijalle.

Luistimien teroitus tehdään jäähallilla tai urheiluliikkeessä, ja se on edullinen toimenpide. Teroitusväli riippuu siitä, kuinka usein luistellaan: viikoittain luisteleva lapsi tarvitsee teroituksen pari kertaa vuodessa, jos jään ulkopuolella liikkuessa teräsuojat ovat käytössä. Tylsillä luistimilla on vaikea hallita liikettä, ja ne lisäävät kaatumisriskiä, koska luistin ei pure jäähän kunnolla. Jos olet ilmoittamassa lasta luistelukouluun, varmista teroitus ennen ensimmäistä tuntia, niin harjoittelu pääsee heti hyvin käyntiin.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Edellinen artikkeli
Mitä luistelukoulussa tapahtuu ensimmäisellä tunnilla?
Seuraava artikkeli
Miten luistimet valitaan aloittelevalle luistelijalle?