Kaikki muodostelmaluisteluvalmentajamme ovat ammattitaitoisia ja koulutettuja valmentajia, joille lasten ja nuorten hyvinvointi on ensisijaisen tärkeää. Valmennustiimissä käydään läpi harjoittelun painopisteitä ja linjauksia, joiden avulla joukkueet saadaan loistamaan täydellä potentiaalillaan.
Muodostelmaluistelun valmentajat


Antonia Arrakoski
Valmennustiimit kaudella 23-24: Sunbeams, Rainbows, Blue Arrows
Tausta:
Olen luistellut 18 vuotta Espoossa tulokkaista SM-seniorijoukkue Lumineerssiin asti. Aloitin luistelukouluohjaajana vuonna 2019 ja ETK:ssa olen valmentanut vuodesta 2021 alkaen. Opiskelen toimintaterapeutiksi viimeistä vuotta.
Millainen olen valmentajana: Valmentajana olen kannustava, helposti lähestyttävä ja innokas kehittymään. Pyrin harjoituksissa luomaan turvallisen ilmapiirin, jossa jokainen pystyy antamaan oman parhaansa.

Isabel Eggleton
Valmennustiimit kaudella 23-24: Lightnings (vastuuvalmentaja), Situations (vastuuvalmentaja), Ice Sweets, Electronics
Tausta:
Olen valmentanut vuodesta 2010, ja siirryin ETK:hon keväällä 2021. Valmennusvuosien aikana kokemusta on kertynyt tulokkaista aina aikuisiin asti. Olen STLL:n 1. tason valmentaja, ja valmennuksien ohella toimin myös seuran muodostelmakoordinaattorina.
Millainen olen valmentajana:
Valmentajana pyrin luomaan harjoitusympäristön, jossa jokainen voi olla oma itsensä, onnistua, epäonnistua ja kokeilla rajojaan. Uskon, että parhaat tulokset tulevat silloin, kun ahkera ja määrätietoinen harjoittelu kohtaa yhteisen hauskanpidon. Kannustan luistelijoita uskomaan itseensä, ja autan parhaani mukaan viemään heitä kohti tavoitteitaan.

Amanda Helldan
Valmennustiimit kaudella 23-24: Ice Sweets (vastuuvalmentaja), Electronics (vastuuvalmentaja), Lightnings, Situations, Reunions ja Shadows
Tausta:
Olen valmentanut vuodesta 2011. Ympyrä sulkeutui osaltani keväällä 2021 tultuani ETK:hon valmentamaan, sillä olen aloittanut oman luistelu-urani täällä yksinluistelijana vuonna 1995. Olen STLL:n 2. tason valmentaja ja olen käynyt myös Eerikkilän urheiluopistossa liikunnan ammattitutkinnon.
Millainen olen valmentajana:
Valmentajana olen kannustava ja kaikkia huomioiva, silti määrätietoinen ja vaativa, unohtamatta pilkettä silmäkulmassa.

Johanna Hollström
Valmennustiimit kaudella 23-24: Reunions (vastuuvalmentaja), Shadows (vastuuvalmentaja)

Sara Huuskonen
Valmennustiimit kaudella 23-24: Sunbeams (vastuuvalmentaja), Blue Arrows, Reflections

Kiira Kivisaari
Valmennustiimit kaudella 23-24: Sunbeams, Rainbows
Tausta:
Olen valmentanut vuodesta 2012 eteenpäin ja ETK:ssa vuodesta 2015. Valmennustaustani on taitoluistelun osalta kirjava: valmennan luistelukoulua, muodostelmaluistelua sekä yksinluistelua. Olen suorittanut luistelukouluohjauksen koulutuskokonaisuuden (moduulit 1-4) sekä tason 1 valmentajan koulutuksen niin muodostelmaluistelussa kuin yksinluistelussa. Lisäksi olen käynyt useampia ESLUn koulutuksia valmennukseen liittyen.
Millainen olen valmentajana: Valmentajana olen energinen ja kokeilunhaluinen!

Liisa Lakela
Valmennustiimit kaudella 23-24: Reflections, sekä ESS:n Lumineers (vastuuvalmentaja)
Tausta:
Olen valmentanut vuodesta 2003 alkaen ja Espoossa vuodesta 2016. Tällä hetkellä toimin Lumineersin päävalmentajana ja olen mukana Reflections valmennustiimissä. Olen suorittanut valmentajan ammattitutkinnon 2014, EduFocus psyykkisen valmentajan koulutusohjelman 2021, sekä tällä hetkellä olen mukana STLL 3. tason koulutuksessa.
Millainen olen valmentajana:
Valmentajana olen määrätietoinen tiimipelaaja. Harjoituksissa haluan luoda positiivisen oppimisympäristön, jossa jokainen urheilija on aktiivinen toimija kohti yhteisiä tavoitteita. Minulle on tärkeää kohdata jokainen urheilija yksilönä ja auttaa urheilijaa löytämään omat voimavaransa.

Fanny Mansikka
Valmennustiimit kaudella 23-24: Ice Legends (vastuuvalmentaja), Lightnings

Iina-Emilia Puukangas
Valmennustiimit kaudella 23-24: Ice Sweets

Laura Seise
Valmennustiimit kaudella 23-24: Blue Arrows (vastuuvalmentaja), Reflections (vastuuvalmentaja), Lumineers (ESS)

Sanna Tuomisalo
Valmennustiimit kaudella 23-24: Rainbows (vastuuvalmentaja) Sunbeams, Blue Arrows
Sähköpostit muodossa: etunimi.sukunimi@etkespoo.com
Oheisvalmentajat

Emmi Kivistö
Fysioterapeutti
Valmennustiimit kaudella 22-23: Reflections

Antti Leirimaa
fysiikka
Valmennustiimit kaudella 22-23: Rainbows, Blue Arrows, Reflections

Petra Niemi
tanssi
Valmennustiimit kaudella 22-23: Ice Roses, Sunbeams, Rainbows, Electronics, Blue Arrows, Lightnings, Reflections
Tausta:
Olen Suomen ensimmäisen polven showtanssija ja lajin Suomeen tuoneiden kasvatti. Olen treenannut tanssia mm. Lahdessa, Helsingissä, Miamissa ja Lontoossa satojen eri opettajien ja koreografien opeissa (lajeina mm jazz, moderni, baletti ja katutanssi). Ammattitanssijana aloitin urani Suomessa eri produktioissa mutta pian siirryin kansainväliselle polulle. Olen tanssinut mm. Karibian loistoristeilijöillä, Euroopan suurimmilla kasinoilla ja tehnyt kiertueita esim. Aasiassa. Minulla on Sosionomi (amk) tutkinto ja olen tehnyt niitä töitä keskittyen lapsiin ja nuoriin. Minulla on pitkä koulutus pilatekseen ja barreen. Työni on päätoimisesti liikkeen parissa seuran tanssiopettajana ja muuten pilatesstudioilla pääkaupunkiseudulla.
Millainen olen valmentajana:
Olen reilu, lämmin ja tavoitteellinen valmentaja. Tanssisali on kanssani oppimisympäristönä turvallinen ja jokaista salissa olijaa kohtaan kunnioittava ja kannustava. Mielestäni jokaisella on oikeus oppia kehontuntemusta- ja hallintaa, tanssillisuutta ja ilmaisua. Tanssiminen on kivaa ja tavoitteellista. Tavoitteena on saada jäällä liike näyttämään tanssilta luistimilla. Olen vahvasti läsnä joukkueilleni kerran viikossa kokonaisuudessaan oppivelvollisuus iän. Tavoitteenani on fyysisesti ja henkisesti vahva ja joustava tanssillisuuden omaava yksilö, joka on osa seuramme muodostelmaluistelujoukkuetta.

Camilla Rajalin
baletti
Valmennustiimit kaudella 22-23: Rainbows, Blue Arrows, Reflections
Tausta:
Oma taustani on pitkä tanssijan ura Suomen Kansallisbaletissa. Tanssijan uran jälkeen olen siirtynyt opettamaan balettia. Olen opettanut balettia eri tasoilla lapsista seniori-ikäisiin. Olen myös koulutettu lasten joogaohjaaja.
Millainen olen valmentajana:
Haluan olla tanssiopettajana kannustava ja inspiroiva. Tunneillani tulee uskaltaa yrittää ja olla onnistumatta. Kun on itse lapsesta asti harrastanut täsypainoisesti taitolaji, voin helposti samaistua luistelijatyttöihin. Baletissa ja taitoluistelussa on todella paljon samoja elementtejä.

Tea Uimonen
psyykkinen valmentaja
Tausta:
Olen koulutukseltani psykologian maisteri, laillistettu psykologi sekä psyykkinen valmentaja. Tavoitteeni psyykkarina on kehittää joukkueiden psyykkisiä taitoja sekä auttaa heitä suoriutumaan kilpailuissa ja tukea luistelijoiden hyvinvointia. Oma lajitaustani on taitouinnissa, jossa olen kilpaurheilu-urani jälkeen valmentanut eri-ikäisiä ja -tasoisia urheilijoita aina maajoukkuetasolle asti.
Millainen olen valmentajana:
Valmentajana olen kannustava, empaattinen ja läsnäoleva. Pyrin luomaan turvallisen ja rennon ilmapiirin tapaamisille ja löytämään juuri joukkueen tarpeita vastaavan työskentelytavan.